3 hyvää asiaa tältä päivältä

  1. Saara tulee meille :)
  2. Tänään syömme itsetehtyjä rieskapizzoja
  3. Sain uuden sisustuksen huoneeni.

3 asiaa, jotka haluaisin osata

  1. Tehdä kärrynpyöriä
  2. Soittaa pianoa paremmin
  3. Olla itsevarmempi versio itsestäni (pipsa 1. 1 -versio)

3 asiaa, joita en ymmärrä

  1. Ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä
  2. Sotia
  3. Kauneusihanteita

3 asiaa, joita haluan juuri nyt

  1. Katsoa Ensisilmäykellä-sarjan viimeistä jaksoa uudestaan
  2. Että Saara olisi jo meillä
  3. Että viikonloput kestäisivät kolme päivää, ja että koulua olisi niinä muina päivinä

3 viimeistä näkemääni elokuvat

  1. What if?
  2. The Fault In Our Stars
  3. Pieni merenneito 2 (juu, kyllä me Saaran kanssa tällaisiakin elokuvia katsotaan hehe)

3 valinnaisainetta, joita minulla on

  1. Musiikki        
  2. Ilmaisutaito    
  3. Ranska          

"Valitse jokaisesta kolmesta asiasta mielestäsi paras ja kehitä valitsemistasi asioista lyhyt tarina" Saara tulee tänään meille, joten voimme yhdessä oppia soittamaan pianoa paremmin. Saamme hetken verran inhota kauneusihanteita, kauemminkin, jos viikonloput olisivat päivän verran pidempiä. Voimme muistella Pieni Merenneito 2- elokuvaa ja opettaa Saaralle hieman ranskaa, hehe :3

♥: Pipsa