telkk%C3%A4%20037.jpg
Hyvää vappua jo valmiiksi! :)

Viimeiset kaksi päivää ovat olleet itselleni aika rankkoja. On tapahtunut vähän kaikenlaista, joka ei missään nimessä ole tuntunut kivalta. Sain esimerkiksi eilen aamulla tietää, että äitini on saanut kohdunkaulansyövän, ja vaikka se on vasta alkuvaiheessa ja sen voi parhaimmassa tapauksessa saada pois, niin silti se tuntuu aivan kauhealta. Tiesin, että kun saa kuulla että jollakin läheisellä on syöpä, niin se tuntuu kamalalta. Mutta vasta nyt tiedän kuinka kamalalta se oikeasti tuntuukaan! Myös yhdellä tädeistäni on syöpä, mutta se on jo onneksi hoidettavissa lääkkeillä.

On kuitenkin myös ollut hyviä asioita näinä päivinä: sain nimittäin lahjaksi kolmijalan kameralle (oli kuulemma erikoistarjouksessa) ;)

#materialismionnellisuus

♥: Pipsa